Seth käveli hämärää kujaa pitkin. Hänen kaavunhelmansa tahriintui sontaan, joka peitti mukulakivin päällystettyä maata, mutta hän ei välittänyt. Hän ohitti kaupustelijoiden rähjäisiä kojuja, mutta tuskin kuuli heidän mairittelevia huutojaan. Tällä kaupungilla ei ollut hänelle enää mitään annettavaa.
Hän puristi kainalossaan esinettä, joka määrittäisi koko valtakunnan kohtalon. Se oli kääritty mittaamattoman arvokkaaseen ryijyyn, jonka hän oli repinyt Pohjoisen Provinssin palatsin seinältä.
Tuhatvuotinen suunnitelma oli käymässä toteen. Vallananastaja oli kuollut.
Pian Seth ottaisi takaisin synnyinoikeutensa, tämän valtakunnan kuninkuuden. Pian hän hallitsisi näitä vätyksiä.
Seth oli vetänyt hupun päähänsä, jotta välttyisi katsomasta vastaantulijoita. Hän kiirehti kohti piilopaikkaansa, eikä hänellä ollut aikaa viivästyksille. Hän kulki kivitalojen ahtaissa väleissä pujottelevalta kujalta toiselle - oikealle, vasemmalle, taas oikealle. Silloin tällöin seiniin ripustetut öljylamput valaisivat hänen tietään, mutta enimmäkseen hän kulki savunhajuisessa pimeydessä. Hänen oli pysyttävä poissa isoilta teiltä kantamuksensa kanssa.
Edessä tie ristesi toisen kanssa. Valtava, kottikärryjä vetävä mies peruutti kulman takaa suoraan Sethiä päin ja oli vähällä kaataa hänet.
"Kannattaisi varoa mihin astut, luuviulu", jättiläinen murahti ja laski kottikärrynsä alas.
Seth veti toisella kädellä hupun päästään, mutta piti toisella lujasti kiinni aarteestaan.
"Anteeksi. En katsonut eteeni", hän sanoi ja yritti jatkaa matkaansa.
Mies astui kädet puuskassa hänen tielleen.
"Siinäpä vasta liukas anteeksipyyntö", hän sanoi. "Siinä on kuitenkin yksi ongelma. Te ette nimittäin törmänneet minuun, vaan minä törmäsin teihin. "
Mies vislasi, ja hänen takaansa kulman takaa astui esiin rotannaamainen nuorukainen.
"Miltä näyttää, Hadvar", jättiläinen kysyi silmät naulittuina Sethiin.
"Lähistöllä ei ole ketään, pomo", tämä vastasi. "Kukaan ei ole näkemässä kun hoitelemme hänet."
Seth perääntyi askeleen ja otti kukkaron vyöltään.
"Pyydän, kuunnelkaa minua. Annan teille kaikki rahani", hän sanoi. "Tässä ei tarvita väkivaltaa."
Rotannaama nauroi kimeää, haukahtelevaa naurua.
"Kuulitko, pomo", hän sanoi. "Ei tarvita väkivaltaa!"
"Pahus", iso mies vastasi ja läjäytti kinkun kokoisen nyrkkinsä kämmentään vasten. "Minä kun niin pidän väkivallasta."
"Niin minäkin, pomo", rotannaama kikatti ja veti ruosteisen veitsen vyöltään.
Kaksikko astui askeleen Sethiä kohti.
"Siinä tapauksessa on hyvä, ettei täällä ole silminnäkijöitä", Seth totesi ja pudotti kantamuksensa kuraiselle kivetykselle. Hän väisti jättiläisen iskun, joka olisi halkaissut hänen päänsä, ja sukelsi tämän hikisen kainalon ali. Nyt hän oli miehen selän takana, mutta niin oli rotannaamakin. Tämä pisti veitsellään. Seth väisti terän, tarrasi pojan ranteeseen ja väänsi. Tuskanhuuto sekoittui katkeavien luiden paukahdukseen ja nuorukainen lankesi polvilleen. Seth sieppasi veitsen hänen kädestään.
Jättiläinen kääntyi karjuen ympäri ja loikkasi Sethiä päin. He iskeytyivät kapean kujan seinää vasten ja ilma pakeni Sethin keuhkoista. Hän irvisti tuskasta.
Jättiläisen suu avautui ja hänen silmänsä laajenivat hämmästyksestä. Hän haparoi käsillään rintaansa. Hänen sormensa raapivat Sethin hansikkaisiin verhottua kättä.
Seth käänsi veitsen kahvasta. Jättiläinen korahti, mutta onnistui jotenkin yhä litistämään häntä seinää vasten.
"Luovuta jo", Seth sanoi ja punnersi kaikin voimin. Jättiläinen kaatui kuin pystyynkuollut puu. Seth veti syvään henkeä ja tunnusteli kylkeään. Tältä siis tuntui alasimen ja vasaran väliin joutuminen.
Rotannaama kompuroi pakoon murtunutta rannettaan pidellen.
"Unohditko jotain", Seth huusi. Hän veti veitsen irti jättiläisen rinnasta, tähtäsi ja heitti. Ase upposi pojan selkään ja tämä kaatui holtittomasti kasvoilleen.
Seth nosti aarteensa maasta ja irvisti kuraantuneelle ryijylle. Hän jatkoi matkaansa kohti piilopaikkaansa, mutta pysähtyi rotannaaman kohdalle. Tämä yritti ryömiä mutaisella kadulla yhdellä kädellä, sillä veitsi oli uponnut kahden alimman selkänikaman väliin.
"Harmi, ettei lähistöllä ole ketään", Seth sanoi. "Muuten joku voisi ehkä auttaa sinua."
Hän jatkoi matkaansa. Jo muutaman korttelin jälkeen rotannaaman surkeat avunhuudot hiipuivat kuulumattomiin.
"Ja minä kun luulin, että pidät väkivallasta", Seth mutisi. Hän oli saapunut kulkemansa kujan päähän. Edessä oli rautavahvisteinen ovi. Hän käänsi avainta lukossa ja ovi avautui kitisten pimeään varastoon.
Hän livahti sisään ja sulki oven perässään. Sisällä hän kaiveli hetken taskujaan ja sytytti sitten pienellä pöydällä olevan öljylampun. Hän asetti aarteensa sen vierelle. Sitten hän riisui kaapunsa ja hansikkaat käsistään, ja heitti ne mytyksi lattialle. Hänen kätensä kiiltelivät metallisina lampun valossa.
***
Seuraava luku...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä palautetta!